Pihalaatoitus

Omakotitalon pihalaatoitus uusittiin Ulvilassa 2020

Asiakas oli purkanut osan etupihan laatoista käytävän kohdalta ja pinonnut ne myöhempää käyttöä varten. Kuten kuvasta voitte nähdä, oli kivetys painunut osasta seinän vierustaa aika pahoin.  Samoin Kivirappuut olivat vuosien saatossa liikkuneet pois paikoiltaan, joten nekin jouduttiin purkamaan ja latomaan uudelleen.

Pihalaatoitus
Pihalaatoitus
Pihalaatoitus

Pihalaatoitus. Kivirappuita oli kaksin kappalein, pääoven ja sivuoven edessä omansa. Rappuun kivet painoivat noin 50 kg kappale, joten oli siinä Manulla punnertamista, ennen kuin kivet asettuivat uudelleen paikoilleen. Pienempien laattojen kanssa työ sujuikin jo leppoisammin. Isojen kivilaattojen kohdalla Kivennostosakset helpottivat työtä.

Pihalaatoitus
Pihalaatoitus

Pihalaatoitus. Ennen laatoitusta jouduttiin tuomaan uutta mursketta ja kivituhkaa, sekä tasoittamaan pohjat. Myös pihan kallistukset piti ottaa myös huomioon. Työssä oli apuna pieni kaivinkone ja tärylätkä.  

Urakoinnista vastasi HST- monipalvelut Oy: n Yrityskumppani Jokinen, joka on erikoistunut myös salaojituksiin ja terasseihin. Jokisen tavoitat parhaiten HST: n palvelunumerosta 050 3222 001 tai sähköpostilla os. info@hstoy.fi. Voit myös jättää tarjouspyynnön tämän linkin kautta.

Työ oikeuttaa asiakasta hakemaan kotitalousvähennystä verottajalta ks. linkki!

lisää aiheeseen liittyviä postauksia