Huoneistoremontti Pori
Huoneistoremontti tehtiin Kaija Jyräksen omistamaan kerrostaloasuntoon Porissa, loppukesästä 2015
Asiakas oli teettämässä huoneistoremonttia kerrostaloasunnossa, jossa lähtökohtana oli uusia lattiapinnat, poistaa makuu- ja olohuoneen ovet karmeineen, purkaa osa keittiön kaapistoa, maalata ikkunaseinät, purkaa makuuhuoneen- ja eteisen välinen kaapisto, sekä rakentaa tilalle seinä.
Kuten niin usein, aiottu remontti laajenee remontin edetessä, ja näin kävi myös tässä kohteessa. Lisätöinä tehtiin kattopintojen maalaus osassa huoneistoa, sekä uusittiin keittiön lattia. Urakkaan ei kuulunut lattia- ja ovilistojen asennus, vaan ne tehtiin jälkeenpäin lisätöinä.
Koimme melkoisen yllätyksen purkaessamme parkettia. Parketti oli naulattu kiinni koolausrimoihin, jotka olivat suurelta osin irti pohjasta ja lisämausteena remontille antoi likainen, haiseva hiekka ja muu rakennusjäte koolausten väleissä.
Hiekkaa oli paikoitellen yli 50 mm vahvuudelta ja yhteensä yli 3000 litraa. Hiekka kärrättiin neljännestä kerroksesta muuttolaatikoissa katutasolle, peräkärryyn ja kuljetettiin Hangassuon jäteasemalla, samoin muut purkujätteet.
Lattian runkorakenne tehtiin urakan ulkopuolisena työnä, samoin hiekan poisto ja jäteasemareissut. Lähes kaikki lattian koolausrimat jouduttiin uusimaan ja kiinnittämään ruuvikiinnityksin, jossa osassa koolausta käytettiin karmiruuveja ja lastulevykiiloja, joidenka avulla saatiin lattia korkoonsa. Koolausrimoihin kiinnitettiin ympäripontattu lattialastulevy (Lattiavilhelm), jonka päälle asennettiin askeläänieriste ja sen päälle laminaatti.
Myös makuuhuoneen ja keittiön seiniä ja osaa kattoa jouduttiin tasoittamaan. Sähkömies uusi pistorasioita ja Televisiota varten vedettiin uudet johdotukset.
Keskikaupungilla kun tehdään remontteja, oman vaikeutensa tuo pysäköintipaikat. Hieman helpotusta toi pysäköintiluvan ostaminen remontin ajaksi, mutta se ei poistanut koko ongelmaa. Pysäköinti-lupa ostettiin kahteen autoon ja peräkärryn pohjoispuiston varrelle, mutta silti jouduttiin auto ja kärrypaikkaa hakemaan.
Huoneistoremontti Pori. Keittiön kaapisto on purettu ja jääkaapin pistorasian paikkaa vaihdettu. Tälle seinälle ei tule uusia kaapistoja vaan ja ainoastaan jääkaappipakastin yhdistelmä.
Makuuhuoneiden seinät koolattiin tasan yläpalkin kanssa ja levytettiin, ks. kuva, jossa lasiovi on vielä paikoillaan.
Ko. remontti ei mennyt ihan pientä pintaremonttia osastolle, vai mitä miltä olette?
Huoneistoremontti on nyt osaltamme valmis.
Asiakas vielä omana työnä maalaa keittiön yläkaapit, hoitaa tapetoinnin, maalaa vaatehuoneen seinät ja hyödyntää kettiöstä poistetut laminaatit vaatehuoneen lattiassa.
Jos purkujätteiden ”roudaaminen” peräkärryihin aiheutti remonttimiehille hien pintaan, samoin aiheutti myös tarvikkeiden kantaminen ylöspäin neljänteen kerrokseen. Onneksi saimme kantoapua, josta suuret kiitokset veljeksille Villelle ja Petrille.
Huoneistoremontti toteutettiin Elo – Lokakuun aikana 2015, perheyhtiön HST-Monipalvelut Oy: n omalla porukalla; Voitto, Seppo, Tapio ja Tarja. Mikäli teillä on tarvetta teettää mitä tahansa remonttia ja etsitte luotettavaa tekijää, kääntykää luottamuksella puoleemme puh.050 3222 001 / Voitto tai 044 555 9731 / Seppo. Tarjouspyynnön voi jättää myös tämän linkin kautta!
Tiesitkö, että remonteista on mahdollisuus hakea kotitalousvähennystä verottajalta, ks. tästä linkistä!